Ugandaisäni basiitta katsoo mua kun oon nousemassa mopedin kyytiin "are you going to sit like a man?!" -en tietenkään!, totean vakuuttavasti, vaikka todellisuudessa olin juuri nostamassa hameen korviin ja pyllähtämässä ketarat levälleen satulaan. Basitta ja bodakuski eivät olleet mitään hinteliä kavereita eikä penkkiosingot todellakaan jakautuneet kristillisesti.
Ugandan tiet ovat järkyttävässä kunnossa ja yöisin montut ja railot koituvat monien ihmishenkien kohtaloksi. Bodabodamme kipuaa sinnikkäästi kuoppaista tietä ylös ja oli suoranainen ihme etten lentänyt puskaan sen mopedin kyydistä.
Branches Of Life sijaitsee Namungoonan kukkulan laella. Autot huutaa hoosiannaa kun kuskit suhaavat ylös ja sutivat renkaat heittää montuista sankan hiekkapölyn ilmaan. Tietä reunustaa koko matkan oja jossa kulkee vesiputki. Vesiputken reijistä suihkuaa vettä ojaan, jossa on roskaa, paskaa ja sammakoita.
Vesiputki rakennettiin ulkomaisella rahoituksella pari vuotta sitten pumppaamaan vettä Namungonan asukkaille. Monista Namungoonan taloista löytyy vesihanat ja kylppärit. Rahoitus kuitenkin loppui kesken tai meni parempien ihmisten tarpeisiin ja nyt ylös pumpattava vesi valuu hiljalleen takaisin alas haperoituneen johdon reijistä.
Pumppaaminen (ojaan) vaatii suht paljon sähköä mitä kompensoidaan katkaisemalla sähköt välillä Namungoonasta ja oikeestaan Kampalasta muutenkin. William pyörittää Kasanassa nettikahvilaa. Oon kirjottamassa mailia ja koneet sammuu. William katsoo pimeitä näyttöjä ja huokaisee. Toimistot, kauppiaat, ravintoloitsijat ja muut sähköstä riippuvaiset ihmiset tietävät ettei auta muu kuin odottaa.
Lähden hakemaan muiden poikien kanssa alhaalta vettä viiden litran kanisterien kanssa. Elijah, mun lemppariveikka tulee mäessä vastaan ja vaihetaan kuulumisia ilahtuneesti. Päänsä päällä Elijah kantaa kahdenkymmenen litran vesikanisteria. Alhaalla vedenhakupaikalla on ruuhkaa, naiset ja lapset kerääntyvät vesiputken ympärille. Täytetään kanisterit ja jäädään hetkeksi nurtsille hengailemaan. Kuuntelen kun pojat puhuu lugandaa ja katselen mangopuuta. Matkaa kodilta on alle kilometri, mutta nousu on jyrkkä.
"Me ugandalaiset ollaan kärsivällistä kansaa. Moni menetti sodassa kaiken, kukaan ei tahdo sitä takaisin" minua lohdutettiin kun 2008 polttopullot lentelivät Kampalassa. Kaksi vuotta myöhemmin ääni on muuttunut. Keskustelu jos toinenkin päättyy toteamukseen, että Museveni on perseestä. Sähkökatkot, surkeat valtionkoulut, nousevat hinnat, katkeavat tiet ja slummejen halki ajelevat hallitusrekisterimersut alkaa hipoa kärsivällisen kansan sietorajaa.
Kun Museveni 30 vuotta sitten astui presidentin pallille, se oli parasta mitä Ugandalle oli hetkeen tapahtunut. Talous kohosi ja rauha laskeutui. Viiden vuoden päästä on seuraavat vaalit, ja jollei Museveni väisty, on Uganda valmis vallankumoukseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti