lauantai 10. joulukuuta 2011

Pahinta osa 2: LRA

Uganda on kaunis, ihmiset onnellisia ja elämä helppoa. On kuitenkin asioita, jotka näkevät harvoin päivänvaloa...

Idi amin tuli, tuhosi ja meni ja kansa on toipunut siitä todella hyvin.

Kun nykyinen presidentti astui valtaan, Ugandan talous otti isoja askelia eteenpäin. Acholi-heimo (?) oli ennen ollut vallassa Kampalassa, eikä digannut, että presidentti kuului eri heimoon. Yks heimon (what-was-his-name) jäsenistä perusti keräsi heimon kokoon ja halusi vallata Kampalan takaisin.

Presidentti sai ajettua heimon pohjoiseen, jotka perustivat sinne LRA-armeijan (lords assistance army) tukikohdan. LRA kasvoi, kun heimolaiset kaappasivat pieniä lapsia ja teetti niillä hirveimpiä mahdollisia asioita...

Gulu on pohjoisen suurin kaupunki. Kun LRA hölläsi otettaan 2006 jälkeen, entiset lapsisotilaat karkasivat näille alueille. Alueella asuu edelleen jengiä, jotka ei tiedä keitä ne on ja mistä tulee. Nämä ihmiset oppivat tappamaan ennenkuin puhumaan.

2006 pohjoisen Karamoja oli vielä Afrikan brutaaleimpia kenttiä, mut jäi paljolti medioimatta. Alue näkee äärimmäistä köyhyyttä ja nälänhätää juuri nyt, kun kuiva kausi on vienyt sadon.

Orpokodilla kävi pari tyyppiä, jotka on menossa sinne jouluksi viemään ruokaa (ja kristinuskoa tietyst...)
Kuulemma vastaan tulleilla ihmisillä ei ollut vaatteita päällä, mutta aseet kourissa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti