Charles ajelee kohtuuttoman kovaa kyläraitteja nelivetomaasturilla, lapset juoksee puskaan turvaan ja naiset kantamuksiineen jää hengittelemään hiekkapölyä teiden varsille. Istun takapenkillä ja kiitän mielessäni tummennettuja takalaseja jotka suojaa mut muzungu-huudoilta.
Charles on lähtenyt viemään meitä tapaamaan sukuaan kotikyläänsä Mityanaan. Kun automme pysähtyy näiden afrikkalaisten kämppien pihalle ja ovesta astuu ulos seitsemän ugandalaisen lisäksi kolme valkoihoista lapsi pudottaa vesikanisterinsa käsistään ja juoksee sisälle turvaan. Monelle lapselle oli ensimmäinen kerta nähdä valkoihoinen livenä, ja vieläpä kolminkerroin... Osa riemuitsi, osa pelkäsi kuollakseen, osa oli valmis seuraamaan meitä vaikka kuuhun.
Saavuttiin Charlesin synnyinkotiin. Paikka oli yksinkertaisuudessaan kaunis... Charlesin isä kuoli hänen ollessaan viisitoista, äiti oli köyhä ja tällä oli paljon lapsia elätettävänä. Sitten se poju lähti Kampalan kaduille missä eli muutaman vuoden. Pastori otti Charlesin
kasvatikseen ja vei tämän parturille koulutettavaksi. Charles sai pientä rahaa saluunasta ja paljon sielunruokaa pastorilta.
Naapurin tyttö tarttui käteeni, kun aamulla putsasimme hautausmaata rikkaruohoista, eikä
päästänyt irti ennen iltaa, kun automme lähti paluumatkalle kohti Kampalaa. Tyttö näytti mulle perheen viljelysmaita ja tunsin olevani Raamatun luomiskertomuksessa kun pudoteltiin puista papaijoita, avokadoja ja guavaa, kun haettiin purosta juomakelpoista vettä, kun tämä näytti miten maapähkinä kasvaa.
Rahasta ei nämä ihmiset saa syödäkseen, mutta sitä tarvitaan koulumaksuihin, lääkärikuluihin, saippuaan, vaatteisiin...
Kahvipavut kerätään puista ja levitetään pihalle kunnes aurinko paahtaa pavut mustiksi.
Kahvia ei täällä tunneta juomana vaan valuuttana. Kahvin hinta on korkealla, ja se myydään jatkojalostettavaksi ties mihinkä päin.
Katseltiin naapurin perheen kanssa hiljalleen mustuvia kahvipapuja ja tuntui
tosi absurdilta kertoa näille kuinka kahvi sitten jauhetaan koneilla ja suodatetaan
keittimissä ja jota me sitten kitataan arkkitehtiosaston kellarissa unenkorvikkeena.
Illalla öljylampun valossa levitetään sisalmattoa lattialle ja olin jo sukeltamassa makuupussiini kun pyysin vielä isäntää näyttämään valoa mustaan nyyttiin nurkassa. Hämmennys oli valtava, kun musta nyytti osoittautuu nukkuvaksi kanaksi... :D
Uninen kana löytää ulos ja öljylamppu sammuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti