Harva ugandalainen pääsee eläessään lentämään ulkomaille, sitä mä kai oon päivitelly ennenkin. Viisumit on kamalan byrokratian ja hyppyyttelyn takana, ja vaikka kaikki kutsut olis sitten hankittu ja rahat tilillä, saatetaan viisumi silti mielivaltaisesti hylätä. Mut tällä blogivuodattelulla ei kyl varmaa mitään saa muuttumaan.
Eddie kertoi mulle elävästi jotain perjantai-illan kulkua: Vapaaehtoset Ugadassa oli jossakin baarissa bilettää ja joku paikallinen oli pokannu jotain valkosta vapaaehtosta, joka oli sit tyrkänny tai läpsässy tätä. No tää paikallinen meni sitte sanoo vartijalle, että se vapaaehtoinen oli varastanut sen puhelimen. Juttua kertonut Eddie tuhahti et "no se nyt oli ihan naurettavaa, en oo koskaan kuullut kenestäkään valkosesta joka varastaisi jotain!" Lopulta vartija vei hetken mukiloituaan tän paikallisen kaverin putkaan...
Useiden ugandalaisten ainut kosketus valkoisiin on itseni kaltaiset afrikkafanaatikot, Uganda kun vielä on vähän randomi paikka kyseiseltä mantereelta. Mihin pyrin tällä, niin ne valkoset, keitä ugandalaiset tapaa, on usein vapaaehtoistyöntekijöitä, tällasia nuoria tutkimusmatkailijoita tai sit lääkäreitä yli rajojen, hyväntekeväisyystyöntekijöitä tai jonkun apuprojektin osallisia. Mihin ikinä sitä menee niin meidät otetaan vastaan onnellisesti kiitellen siitä mitä ikinä tehdäänkään, kun me kuitenkin ollaan tekemässä jotain hyvää ugandalaisille.
Sit tuntuuki aika rajulta palata kotimaahansa ja katsoa ympärillään pyyhkiviä ihmisiä. Ihmisiä joita ei vois kolmannen maailman olot kiinnosta enempää kuin maalin kuivuminen. Ihmisiä jotka ajaa omaa etuaan häpeilemättä muiden kustannuksella. Ihmisiä, joille tää maailma on peli, jossa ne on voitolla. ¨
Oikeestaan sitä jopa itse Ugandassa ollessaan unohtaa tämän välinpitämättömyyyden, sillä ne, joihin pitää yhteyttä on niitä joita olot ja jutut kehitysmaista kiinnostaa... Sitten sitä palaa Suomeen (tai mihin sitä sattuu palaamaankaan) ja tämä itsekkyys ympärillä lyö kyl kovaa vasten kasvoja...
Täällä kun ajattelee afrikkalaisia ystäviään, toivoo toisaalta, etteivät ne saiskaan nähdä todellisuutta meistä valkoisista.
I hear you, sister! Kulttuurishokki on aina paha, mutta se helpottaa ajan kanssa ja ihmisten välinpitämättömyyteen turtuu.. Onko se turtuminen sitten hyvä asia, onkin ihan toinen juttu. Kai se on vaan suojautumis- ja selviytymiskeino.
VastaaPoistaTodellatodella totta! toisaalta voi aatella että toi turtuminen on sopeutumista ja et aina pitäis pyrkiä sopeutuu kulloseenkin ympäristöönsä... Mut entä jos ei haluu sopeutua ja jos ei haluu täysin mukautua kaikkiin ihmisiin. Toisaalta tuntuu tosi hyvältä nähä asiat uusin silmin ja osaa arvostaa ja olla arvostamatta joitain juttuja, eikä haluu unohtaa sitä... Mut onks siitä sit mitään hyötyä, ehk siitä on vaan haittaa ku on olevinaa parempi ihminen vaik elää ihan samalla tavalla ku kaikki muutkin ympärillä :P
VastaaPoistatää teksti oli kuulemma tosi synkee :{ sowy
VastaaPoista